Olen kaivannut takaisin vesille kauan. Kippari vaan on hurahtanut geokätköilyyn ja kun lähivesillä ei oikein purkkeja ole, niin häntä ei oikein saa ylipuhuttua melomaan. Eiliselle oli kuinkin luvattu niin upeaa säätä, että ilmoitin että Arielista on pyyhittävä pölyt. Vaikka vakkarikaverimme ei vesille suostunutkaan, annettakoon hänelle kuitenkin anteeksi ja onnitellaan äitiä perheen uudesta valkolakista, niin päätimme kuitenkin lähteä vesille. Ihailemaan valkoisia, jos ei lakkeja niin ainakin lintuja.
Tunnustan, että olemme aiemmin olleet vesillä huomattavasti aikaisemmin, mutta todella vähän lintuja oli näkyvissä. Kyhmyjoutsenia on ennen ollut lähes riesaksi asti, eilen näimme ehkä tusinan verran. Emme tosin meloneet "normaalia" reittiämme, sillä tavoite oli toki hakea parikin purkkia samalla.
Alun perin piti lähteä ihan uusille vesille, mutta koska Arielin auto oli tallilla, lähdimme matkaan Bredanilta ja suuntasimme kohti Korkeasaarta.
Ihmettelin matkalla oliko pienellä saarella maastopalo, kun yhtäkkiä rannalta nousi kauhea savupilvi. Ehdin juuri kommentoimaa asiaa kipparille, kun tajusin ettei kyseessä ollut savu vaan siitepölypilvi kun männynoksat liikkuivat tuulessa. Ei siis ihme että meri oli keltaisena, vaikka emme Keltaisellamerellä meloneet. Ehkäpä Arielilla kuitenkin oli kotoisa olo? Väri sävy sävyyn.
Tukkakoskelo oli ulkoilemassa pikkuisten kanssa Korkeasaaren rannassa
Aika rohkeita nämä olivat, aika monta kertaa poikasia käskettiin lähemmäksi, mutta nämä eivät ottaneet kuuleviin korviinsa. Voimakas auringonpaiste teki kuvaamisesta hieman haastavaa, pyydän anteeksi, mutta silti oli vaan pakko räpsiä.
Pidimme jo tässä vaiheessa ruokatauon ja totesin että syksymmällä voisi olla puolukoita tarjolla.
Istahdimme kalliolle nauttimaan kahvista ja voileivistä sekä maisemista. Ei voi valittaa. Mistään. Pieni tuulenvire piti sään siedettävän lämpimänä ja paljasti missä ne kivet olivat piilossa pinnan alla, se kun oli jo päässyt unohtumaan. Aurinko huolehti että hymy pysyi huulilla.
Ruokailun jälkeen teimme pienen retken naapurisaareen ja kävimme maissa sielläkin. Tvihjälpin rata ei ollut kovinkaan vastaanottavainen, mutta pääsimme maihin eikä Arielkaan kärsinyt terävistä rantakivistä
Herra tuli pariin otteeseen moikkaamaan, kun jatkoin matkaani.
Kiertelimme saarta ja kippari bongasi minulle lintuja, samalla kun muutenkin ihmetteli paikallisia nähtävyyksiä. Pikkutyllejä näin, mutta kameran eteen niitä en saanut. Meriharakat olivat paljon yhteistyökykyisempiä. Lensivät kiltisti suoraan kameran eteen.
Jäivät sitten leikkimään piilosta rantakallioille. En ollut ihan varma tulivatko paikalle koska pesä oli tuolla, vai jäivätkö oikeasti kuvattavaksi, päätin kuitenkin etten mene tarkastamaan tilannetta vaan annan heidän touhuta omia juttujaan.
Haahka katseli yksin maisemia, tämä kuva on oikeasti surullinen. Yhtään haahkapoikuetta en nähnyt, vaikka niitä aiemmin on ollut, kippari riesaksi, lukuisia. Kuvaustaukoja on pidetty 3 minuutin välein. Nyt melottiin.
Rannalla törmäsin hauskaan "täysosumaan" (klikkaamalla kuvat suurenevat). Mustat pupillat valkuaisten keskellä. Ja vielä iloinen hymy.
Ihastuin tähän kasviin, nappasin kännykällä kuvankin. Olisikohan merirannikki? Siihen ainakin päädyin LuontoPortin avulla. Sieltä seuraava tekstikin;
"Merirannikki viihtyy nimensä mukaisesti rannoilla, meriveden kaltoin kohtelemissa rantaniityjen alaosissa kallionkoloissa, kivien lomassa, soraikoissa ja nurmen seassa. Laji sietää meriveden kyllästämää, suolaista kasvualustaa ja jopa satunnaisia tulvia."
Kun herra kyllästyi maisemiin, päätimme jatkaa matkaa kotiinpäin, tällä kertaa rantoja pitkin, en nimittäin pahemmin nauti Miessaarenselän ylittämisestä. Toki aallokkoa ei juurikaan ollut, mutta kaunis kesäsää oli saanut erinäiset moottoripörrääjät liikkeelle. Suurin osa toki huomioi melojat upeasti, mutta kuten liikenteessäkin, aina löytyy näitä "sankareita" jotka joutaisivat takaisin koulunpenkille opiskelemaan sääntöjä.
Rantoja pitkin meloessa onnistuu kuitenkin näkemään kaikenlaista. Kuten koulun päättymistä juhlivia nuoria ja sitten muitakin nuoria :)
Nämä vanhemmat valvoivat tiukkana jälkikasvunsa toilailuja.
Voihan noista hanhista olla montaakin eri mieltä, mutta ovat nuo pienokaiset suloisia. Kuten toki lähes kaikki "pennut", lajista riippumatta. Tosin Kanada voitti äsken Suomen jääkiekossa, joten ehkä en tykkää hanhistakaan...
Päätimme alittaa yhden sillankin, yksityisen sellaisen. Majakkakin rakennettu merellä oleskelevien iloksi.
Auringonpaisteen rinnalla tuo valo oli aika vaisu, mutta kyllä siellä joku lamppu oli tuikkimassa.
Joutsenpariskuntakin tuli tervehtimään, poikasia ei vaan näkynyt heidänkään seurassa
17 km oli mittarissa kun tulimme takaisin Bredanille. Kotona lihakset hieman protestoivat, tänään ovat jo rauhoittuneet. Ihan sopivan mittainen kauden ensimmäinen lenkki siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti