Viime lauantaina Kipparin piti päästä Porvooseen. Geokätköilevä melontakaverimme ehdotti melontaa uusissa maisemissa, joten nostimme Arielin katolle ja lähdimme ihailemaan Porvoon saaristoa ja melontakaverimme uutta kajakkia.
Lähdimme matkaan Kråköstä ja meloimme muutamat sadat metrit Furuholmeniin. Piti nimittäin ihmetellä kätköjä matkan varrella.
Runeberg oli myös nauttimassa loistavasta kesäsäästä.
Maisemat olivat kovin erilaiset kuin mihin olemme tottuneet. Ja purkkejakin oli lähes joka saaressa läydettävänä.
Kiersimme siis Hamarin saaret aika tarkkaan. Ja eipä sitä kovin pitkälle kannata lähteä jos ihania maisemia tahtoo ihailla, kyllä niitä täällä kotimaassammekin on! Jopa niissä omissa tutuissa maisemissa on se oma hohtonsa, mutta kyllähän uusissa maisemissa tulee ihailtua ympäristöään hieman tarkemmin.
En osaa sanoa miten monta vuotta siitä on kun Sahasaaressa oikeasti oli saha, mutta luonto on jo pikkuhiljaa valtaamassa takaisin itselleen nämä paalut jotka ovat olleet rantojen tukina.
Piti sitten googlailla ja opin vaikka kuinka paljon uutta melontaretkestämme. Sahasaaren alkuperäinen nimi on ollut Kaunissaari. Saha perustettiin 1870 ja suljettiin 1955. Rakennukset purettiin ja vain nämä paalut jäivät muistoksi.
Sahasaaren vieressä on keinotekoinen Savisaari ja välissä upea pieni kanava. Savisaarella paloi Rimahelvetin ikuinen tuli 1930-luvulle saakka. Sen jälkeen roskapuu toimitettiin sellutehtaalle ja tuli sammui.
Paalut ovat kärsineet aika paljon, mikä on saanut maiseman muuttumaan todella kauniiksi.
En osaa sanoa mikä tämän käyttötarkoitus on joskus ollut, nyt se toimi heinänviljelyalustana.
Ulpukat kukkivat, ihan vielä ei kuitenkaan ollut "possuiässä". Vaikka minulla on leluja ollutkin, oli kesäisin yksi ihanimmista leikeistä tehdä tulitikkupossuja ja käpylehmiä Niillä sitten leikin kunnes possut "kuolivat" (eli kuivuivat pystyyn)
Matkamme jatkui kohti Tjuvholmenia. Kaislikko oli niin korkeaa, että kätköilijöillä oli hieman ongelmia suunnistaa takaisin, onneksi mela toimi loistavana maamerkkinä. Odotellessani kavereita takaisin sain seuraa upeista sudenkorennoista. Ei aavistustakaan mikä korento tämä seuraneiti oli, mutta ihastuttavia nämä ovat.
Nämä paalut toimivat muuten myös loistavina lepopaikkiona. Kovin vähän lintuja onnistuimme bongaamaan, eivätkä nämäkään ihan tyypillisiä merilintuja olleet.
Vaikka ihastelinkin paaluja, oli niissä se huonokin puoli. Rantautuminen oli paikoitellen haastavaa kun paalut olivat katkenneet vedenpinnan alapuolelta. Ja törrötti vedestä tällainen naulakin. Upeaa käsityötä sekin, mutta hieman vaarallinen Arielille.
Lähes kaikki nämä saaret ovat olleet tavalla tai toisella sahan käytössä. Yhdessä kuivattiin koivulautoja, toiseen varastoitiin puutavaraa.
Paalujen kunto on syy siihen, pilaantuneen maan lisäksi, ettei näitä saaria oli otettu virkistyskäyttöön. Harmi, sillä maisemat ovat upeita.
Kun Hamarin saaret, ja katköt, oli tutkittu, pidimme pienen lounastauon ja lähdimme sen jälkeen melomaan ihan kunnolla.
Ja kun nyt ehdin valittamaan ettemme juurikaan nähneet lintuja pääsin ihailemaan merilokkia.
Lähdimme melomaan Kråkön ympäri ja ihmettelimme mm. tätä rakennelmaa. Kaikenlaista ihmisen mielikuvitus saakin aikaiseksi.
Kaislikkoa riitti ihmeteltäväksi. Rantoja ei juurikaan näkynyt.
Ja lumpeita! Melontakaverin uusi, upea kajakkikin pysähtyi ihmettelemään lumpeita.
Valkolumpeet olivat ötököiden suosiossa. Luultavasti lumpeiden myrkky ei pure siivekkäisiin?
En muista koskaan nähneeni tällaisia "lummeniittyjä". Ihan käsittämättömiä määriä valkolumpeita ja ulpukoita.
En osaa sanoa onko tämä pohjanlumme vaiko isolumme, valkolumme nyt joka tapauksessa.
Meloimme Källsundetin läpi ja jatkoimme kohti lähtöpaikkaamme.
Suomen kesä, onhan tämä aika sanoinkuvaamattoman kaunista.
Ilta teki selvästi tuloaan, lumpeet vetäytyivät kasaan.
Välillä hukkasimme kaverimme kaislikkoon.
Tällaisia pieniä kaislasaaria kun riitti.
Noin 20 kilometriä tuli mittariin. Ihana päivä, loistavassa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti