Tiistai tarkoittaa että toivon että VRn pahin kilpailija eli moottoritie tekisi parhaansa. Tänään tosin jo tiesin ettei näin ole, kallioseinämää kun tänään pestiin! No joo, kyllä siinä muutakin tehtiin, mutta laskettiin myös vettä letkusta kallion päälle. Älkää kysykö, en tiedä, tiedän vaan että 60 rajoitus ei saa suutani hymyyn kun on tiistaimelonnan vuoro.
Ehdin Bredanille tasan 18, kajakit olivat jo vesillä, ystävälliset melontakaverit olivat kuitenkin kiltisti odottamasta meikäläistä. Pääsimme matkaan melkein aikataulussa, suuntana kaunis pääkaupunkimme.
Taivas oli teräksenharmaa ja samalla mitalla vastasi meri. Horisonttia ei erottanut, teräksenharmaat sulivat toisiinsa ja olo oli hieman kuin juustokuvussa. Tai leipälaatikossamme, se on teräksestä.
Odotettu sade siten tuli! Miksi ihmeessä on ihan pakko ripotella juuri tiistaina kun on retkipäivä? Onneksi sade oli aika nopeasti ohi eikä tippoja montaa edes tullut.
Sadetta olisi kyllä voinut sinänsä tulla, monet kivet loistivat jo vitivalkoisina kun vesi ei huuhtele niitä puhtaiksi. Tai sitten on Suomessa jo marmorista kivetkin, mistä sen tietää kun kaikki muukin on nykyään kummallista. Tai sitten on jo tullut lunta, tosin en usko siihen teoriaani. Sen verran lämmin oli ettei lumi varmaan olisi viihtynyt kivillä?
Pääsimme Helsinkiin aika nopeasti, Käärmesaaret olivat retkemme kohde. Jotkut reippaat kävivät jopa maissa, minä tyydyin istumaan Arielissa. Sen verran oli tuulista etten jaksanut miettiä miten nousisin näppärästi Arielista kun ei ollut laituria apuna. Istuimme siis Arielissa ja nautimme muffinseja joka tuli ”melapostina” takaosasta. Kippari oli pakannut herkkuja mukaan siis.
Kotimatkalla teimme uuden lintubongauksen: Kurki (Grus grus) istui kivellä. Mitä ihmettä se siinä teki on minulle mysteeri, mutta kyllä se kurki oli. Aika outoa. En ole kuvitellut kurkea mitenkään merilinnuksi, järvimaisemissa noita bongailee tavallisesti.
Kotimatkalla teräksenharmaaseen ilmestyi ruosteraitoja, aurinko sitten yhtäkkiä päätti näyttäytyä. Tiedättehän kun amerikkalaisissa televisiosarjoissa kun kaikki on epätoivoista niin yhtäkkiä taivaalle ilmestyy paksuun pilvipeitteeseen aukko josta a) enkelit laskeutuvat tai b) aurinko valaisee allansa olevan ”stars and stripes’in”. Nyt tiedän mistä filmintekijät ovat senkin idean saaneet.
Kaikki kiva päättyy kuitenkin aikanaan. Ja jotta totta tosiaan kiva saisi nopean lopun niin Bredanilta löytyi ampiaispesä juuren alta. Olen oppinut ettei maa-ampiaisia ole olemassa vaan jotkut lajit rakentavat pesänsä maahan. Luulisi että tihkusateella nuo siivekkäät pysyisivät pesässään mutta mitä vielä. Kaikessa rauhassa olin kuivaamassa Arielia Nalle Puh pyyhkeellä kun keskimääräistä kiukkuisempi amppari päätti törkätä piikkinsä sääreeni. Ressukka vaan unohti irrottaa myrkkypistiäisensä ja kuoli sitten itse tämän kohtalokkaan yhteentörmäyksemme vuoksi. Kippari päätti armahtaa kun olin näin pahasti loukkaantunut ja kuivasi Tikrupyyhkeellä Arielin kuivaksi ja nosti ihan itse Arielin telineeseen. Kyllä minulla on sitten ihana mies <3
Värin ääri-ilmiöitä
4 vuotta sitten
