keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Tiistaimelontaa

Siitä on jo viikko aikaa, kun kävimme viimeksi vesillä. Tiistaimelontaan oli päästävä, vaikka kevät onkin ollut yllättävän kylmä. Vesi tosin on jo selvästi lämpimässä, Bredanin matalassa lahdessa vesi oli jo huimat 18 astetta. 

Merimetsot ainakin olivat sitä mieltä, että kevät on täällä ja siitä kuuluu nauttia. 


Punasotkat (?) olivat hieman herkällä tuulella joten kovin lähelle emme päässeet.


Kiirehän näille tuli, kun yritin päästä riittävän lähelle nähdäkseni mitä lintuja ne olivat, onneksi kuvista voi tarkastaa myöhemmin. 


Hieman haastavaa tämä kuvaaminen kyllä on, kun Kippari tahtoisi meloa ja minä kuvata. Ariel keinuu, linnut piiloutuvat ja minä yritän tarkentaa nokikanaan. No, ihailkaa vaikka vihertyvää kaislikkoa. 


Toki tietysti pitäisi ehkä ymmärtää kipparia, minä kun oikeasti haluan kuvata ihan jokaisen sinisorsankin näin alkukesästä. 

Ja onhan tuo nyt aika taulumainen näkymä. Sieluhan tässä lepää, kun näitä katselee 


Mutta onhan tuo nyt kaunis, eikö olekin?


Vetäjämme ilmoitti Suinonsalmen kohadalla, että pysymme kiltisti väylän ulkopuolella, taisi tulla tarpeeseen tämäkin "käsky". Aika pieneksi sitä itsensä tuntee, tällaisen paatin vieressä.


Kiertelimme ja kaartelimme rantoja ja kävimme ihailemassa Matasaaren uuta siltaa. Alapuolelta, luonnollisesti. 


 Pääsin minä ihailemaan toistakin sinisorsaa. Kippari pyöritteli varmaan silmiään selkäni takana?


Björkholmenin kohdilla sain sentään Arielin pysähtymään hetkeksi. Vaikka haahkoista onkin olemassa monta kuvaa, niin näitä on vaan ihailtava. 


Silkkiuikkuja oli pesillään runsaasti, tämä päätti kuitenkin peitellä mumansa varmuuden vuoksi. Olihan meitä tietysti aika monta lähestymässä hänen pesäänsä. 


Selvästikin meitä oli liian monta, monien lintujen mielestä. Tunnista nyt sitten näitä BirdLife'n Suomi 100-haasteeseen.


Tämä nyt sentään taitaa olla tukkasotka? 


Kanandanhanhilla oli jo poikasiakin. Äkkiä tämä kesä etenee eläinten maailmassa, kohta nuo taatusti jo ovat uiskentelemassa


Katsokaa nyt noita "aikanpoikasia". Ihania untuvapalloja. 


Varlaxviken on hyvä piakka bongailla lintuja, joskin sinisorsat nyt eivät ehkä ole niitä kaikkein kiinnostavimpia. 


Punasotkia oli liikenteessä useampiakin, hauskaa, kun kerrankin näin niitä paljon. 


Silkkiuikun pesiä oli valtavasti, ihan vierekkäin nuo pesivät, selvästi Espoossa on pulaa tonteista. 


Isokoskelot nauttivat ilta-auringostä, mitään pesään viittaavaa ei näiden kahden lähettyvillä ollut. 


Tällä tiiralla oli ollut kalaonni myötä. Tunnistaako joku mikä tiira olisi kyseessä?


Herra isokoskelo lähti iltauinnille, rouva jäi ihmettelemään rannalle. 


Ja sitten olikin taas pakko kuvata haahkoja


Lähemmäs emme päässeet, linnut selvästi viihtyvät kivikkoisilla alueilla, sinne me emme tule kajakeilla häiritsemään. 


Ainakin kolme lajia sulassa sovussa. 


Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa, kun linnut eivät vielä pääse kunnolla piiloon kaislikkoon. Minne tahansa katseensa käänsi oli vastassa joku lintu. 


 Bredanille palattuamme oli mittarissa 14 km. Vaikka vaan kiertelimme rantoja.


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevään ensimmäinen

Pieni iäisyys on ehtinyt vierähtämään, siitä kun viimeksi olen melonnut edes jonkinlaisen lenkin. Tänään sitten lähdimme katsomaan kestäisikö paikat taas melomista.

Tarkoitus oli käväistä Lilla Hallonkobbenissa, siellä oli geokätköily tapahtuma, eli cito (cache in, trash out), eli siivoamistapahtuma jossakin ennakkoon sovitussa kohteessa. Geocaching.com järjestää kaksi kertaa vuodessa näitä cito-viikkoja, tarkoituksena kannustaa pitämään ympäristö siistinä. 

Lähdimme, tapamme mukaan, liikkeelle Bredanilla, mukana pari muutakin innokasta geokätköilijää, olihan toki meitä ei kätköileviä melojiakin kaksi. Kipparilta, perheemme kätköilijältä, taisi hieman hermo mennä kanssani, kun "jokaista lokkia" piti pysähtyä kuvaamaan. Jeps, en ole päässyt aikoihin Arileiin enkä kuvailemaankaan kaikenlaisia merilintuja. 


Kyllä minusta 300 m. melonnan jälkeen voi pitää kuvaustauon! Eikö voikin?


Sitten vastaan tuli tiira, taas pieni tauko...


Olisin oikeasti tahtonut kuvata enemmänkin, mutta merilinnut eivät selvästikään ole vielä tottuneet Arieliin. nämäkin isokoskelot olivat kovin kiireisä kun lehstyimme. Tiirat vaan tuijottelivat hurjaa menoa. 


Mitäs sitä hosumaan valmiissa maailmassa?


Pääsimme mukavassa säässä Hallonkobbenille. tuulta ei juurikaan ollut eikä aaltojakaan päästy ihailemaan. Maihinkin pääsi lähes kuivin jaloin.



Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti, joten ihan iloisin mielin lähdein bongailemaan roskia. Jonkinlainen taistelu saaressa oli käyty, uhrista ei kovinkaan paljon ollut jäänyt jäljelle.


Kevätmyrskyt olivat päässeet pyörittämään ainoassa jäljellä olevassa käymälässä paperirullaa, jälki oli aikamoista. Melkein voisi luulla että suurempikin juhlaporukka oli mellastanut saaressa. 


Jonkinlaiset juhlat saaressa kuitenkin oli, koska pienimuotoinen kuoro oli paikalla esiintymässä. 


Lauluoivatkohan tuutulauluja tällä hautomassa olleelle valkoposkelle? 


Hyvin tuo maastoitui kivien sekaan, onneksi melontakaveri oli varoittanut missä pesä on, pystyin pysymään riittävän kaukana kaunottaresta. Onneksi oli kamerassa pidempi putki kiinni. 


Suurin osa linnuista viihtyivät kuitenkin hyvin kaukana minusta ja kamerastani, kuten nämä haahkatkin. Ja ei, en ole kuvannut tarkoituksella näitä kotikaupunkini maamerkkejä. 


Tämän lähemmäksi eivät haahkat uskaltaneet tulla. 


Kyhmyjoutsen tuli sentään kuvattavaksi ja uiskentali rannassa vaikka ja kuinka kauan. Minne sen kumppani on kadonnut jäi mysteeriksi, pesää en missään lähettyvillä nähnyt.


Kun olimme saaneet saareen putsattua, kahvit juotua ja roskapussit vietyä kajakeille olimma vlmiina lähtöön. Luonto vaan oli toista mieltä. 




Siirryimme takaisin grillikatokseen odottelemaan että rakeet olivat suorittaneet kevättanssinsa loppuun. 

Kiitos kuvasta, Eeva

Mikään ei kestä ikuisesti, joten pääsimme lopuksi jatkamaan matkaamme. Kiersimme Svinön ja ihailimme matkalla kotiin kaikenlaisia lintuja, kamera vaan oli siirretty turvaan Arieliin, joten en ehtinyt kuvaamaan kuin tämän kaksikon.

Ensimmäiselle reissuille aikoihin tuli mittaa n. 8 km. Jonkinlainen alku melontakaudelle. Nyt olo on kuin ensimmäisen reissun jälkeen. Lihakset ovat kipeinä ja hymy korvissa. 



lauantai 5. marraskuuta 2016

Ei yhtään inkkaria kanootissa

Melontakausi meni ihan pilalle kyynärpääni takia. Kovinkaan monta kertaa emme vesillä käyneet, mutta en edes niitä muutmaa kertaa ole saanut tänne naputeltua.

Kesän viimeisellä retkellä mieheni suunnitteli ystävämme kanssa, aluksi kai puoliksi vitsinä, geokätköilytapahtumaa marraskuulle. Melomalla lähisaareen. En tiedä mikä kummallinen osa minusta sai minut kysymään onko tapaamisen oltava sääntöjen mukaan saaressa, vai voisiko sen järjestää vesillä? Loppuviimeksi päädyivät järjestämään tapaamisen vesillä, Bredanin "karikolla"

Väittäisin että onneksi!


Olemme käyneet marraskuussa melomassa ja ystävämme oli maanantaina käynyt tekemässä lenkin. Tänään olivat vaan pohjoisen tuulet tehneet tehtävänsä ja Bredan oli jässä. Eipä ollut kajakilla asiaa vesille, jää oli sen verran paksua ettei siitä melalla mennyt läpi. Jäi siis aamupäiväksi suunniteltu lenkkimme tekemättä, siirryimme varasuunnitelmaan: tehdään railo annettuihin koordinaatteihin.


Minä nyt tosin jäin rannalle katselemaan, tällä kädellä kun ei hakatakaan, mutta hauskaa meillä rannalla olevillakin oli, kun naureskelimme toisten työntekoa. Hitaasti, mutta määrätietoisesti, kätköilijät etenivät tapaamispaikalle. 


Seuraava projekti oli saada grilli viritettyä ystävämme tekemälle upealle kelluvalle alustalle. Koko grillialusta oli tehty kierrätysmateriaaleista, joten mikä sen loistavampaa. Grilli kiinnitettiin rautalangalla ja lavan reunoille viritettiin valosarjat. 


Ja sitten olikin aika siirtää grilli vesille. En voi sille mitään, mutta minulle tuli nuoruuden pulkkamäkiretkiämme ikävä. Talvisessa maisemassa on vaan joku taika!


Pidimme pienen glögi ja piparkakkutauon ennen tapaamisen alkua, valmisteluihin ei mennyt ihan melomiselle varattua aikaa. En osaa sanoa olisiko meloessa ollut hauskempaa, ihan uskomattoman hauskaa minulla kuitenkin oli kun seurailin tätä hieman kahjoa projektia ja sen etenemistä.

Uskomatonta kyllä, emme olleet mitenkään ainoat vesille kaipaavat, geokätköilijöitä ilmestyi yllättävän paljon paikalle. 


Lähdin sitten melomaan avokanootilla miittipaikalle, kippari luonnollisesti selkäni takana, siihenhän olen tottunut. Ja edessäni grillilava.


Vaikka kovin pitkälle emme päässeetkään, väittäisin että meillä oli oikein hauskaa, ensimmäistä kertaa elämässäni söin grillimakkaraa jäiden keskellä. 


Hieman kylmettyneenä, mutta hymy korvissa, palasin Bredanille. Arielia oli ikävä, mutta olihan tuollainen avovehjekin mielenkiintoinen kokemus. Grillikin oli vielä lämpimänä, joten maissia grillattiin vielä rannalla. 


Melottua tuli kilometri. Ehkä. Eipä kukaan tuota matkaa mitannut.