lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevään ensimmäinen

Pieni iäisyys on ehtinyt vierähtämään, siitä kun viimeksi olen melonnut edes jonkinlaisen lenkin. Tänään sitten lähdimme katsomaan kestäisikö paikat taas melomista.

Tarkoitus oli käväistä Lilla Hallonkobbenissa, siellä oli geokätköily tapahtuma, eli cito (cache in, trash out), eli siivoamistapahtuma jossakin ennakkoon sovitussa kohteessa. Geocaching.com järjestää kaksi kertaa vuodessa näitä cito-viikkoja, tarkoituksena kannustaa pitämään ympäristö siistinä. 

Lähdimme, tapamme mukaan, liikkeelle Bredanilla, mukana pari muutakin innokasta geokätköilijää, olihan toki meitä ei kätköileviä melojiakin kaksi. Kipparilta, perheemme kätköilijältä, taisi hieman hermo mennä kanssani, kun "jokaista lokkia" piti pysähtyä kuvaamaan. Jeps, en ole päässyt aikoihin Arileiin enkä kuvailemaankaan kaikenlaisia merilintuja. 


Kyllä minusta 300 m. melonnan jälkeen voi pitää kuvaustauon! Eikö voikin?


Sitten vastaan tuli tiira, taas pieni tauko...


Olisin oikeasti tahtonut kuvata enemmänkin, mutta merilinnut eivät selvästikään ole vielä tottuneet Arieliin. nämäkin isokoskelot olivat kovin kiireisä kun lehstyimme. Tiirat vaan tuijottelivat hurjaa menoa. 


Mitäs sitä hosumaan valmiissa maailmassa?


Pääsimme mukavassa säässä Hallonkobbenille. tuulta ei juurikaan ollut eikä aaltojakaan päästy ihailemaan. Maihinkin pääsi lähes kuivin jaloin.



Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti, joten ihan iloisin mielin lähdein bongailemaan roskia. Jonkinlainen taistelu saaressa oli käyty, uhrista ei kovinkaan paljon ollut jäänyt jäljelle.


Kevätmyrskyt olivat päässeet pyörittämään ainoassa jäljellä olevassa käymälässä paperirullaa, jälki oli aikamoista. Melkein voisi luulla että suurempikin juhlaporukka oli mellastanut saaressa. 


Jonkinlaiset juhlat saaressa kuitenkin oli, koska pienimuotoinen kuoro oli paikalla esiintymässä. 


Lauluoivatkohan tuutulauluja tällä hautomassa olleelle valkoposkelle? 


Hyvin tuo maastoitui kivien sekaan, onneksi melontakaveri oli varoittanut missä pesä on, pystyin pysymään riittävän kaukana kaunottaresta. Onneksi oli kamerassa pidempi putki kiinni. 


Suurin osa linnuista viihtyivät kuitenkin hyvin kaukana minusta ja kamerastani, kuten nämä haahkatkin. Ja ei, en ole kuvannut tarkoituksella näitä kotikaupunkini maamerkkejä. 


Tämän lähemmäksi eivät haahkat uskaltaneet tulla. 


Kyhmyjoutsen tuli sentään kuvattavaksi ja uiskentali rannassa vaikka ja kuinka kauan. Minne sen kumppani on kadonnut jäi mysteeriksi, pesää en missään lähettyvillä nähnyt.


Kun olimme saaneet saareen putsattua, kahvit juotua ja roskapussit vietyä kajakeille olimma vlmiina lähtöön. Luonto vaan oli toista mieltä. 




Siirryimme takaisin grillikatokseen odottelemaan että rakeet olivat suorittaneet kevättanssinsa loppuun. 

Kiitos kuvasta, Eeva

Mikään ei kestä ikuisesti, joten pääsimme lopuksi jatkamaan matkaamme. Kiersimme Svinön ja ihailimme matkalla kotiin kaikenlaisia lintuja, kamera vaan oli siirretty turvaan Arieliin, joten en ehtinyt kuvaamaan kuin tämän kaksikon.

Ensimmäiselle reissuille aikoihin tuli mittaa n. 8 km. Jonkinlainen alku melontakaudelle. Nyt olo on kuin ensimmäisen reissun jälkeen. Lihakset ovat kipeinä ja hymy korvissa. 



lauantai 5. marraskuuta 2016

Ei yhtään inkkaria kanootissa

Melontakausi meni ihan pilalle kyynärpääni takia. Kovinkaan monta kertaa emme vesillä käyneet, mutta en edes niitä muutmaa kertaa ole saanut tänne naputeltua.

Kesän viimeisellä retkellä mieheni suunnitteli ystävämme kanssa, aluksi kai puoliksi vitsinä, geokätköilytapahtumaa marraskuulle. Melomalla lähisaareen. En tiedä mikä kummallinen osa minusta sai minut kysymään onko tapaamisen oltava sääntöjen mukaan saaressa, vai voisiko sen järjestää vesillä? Loppuviimeksi päädyivät järjestämään tapaamisen vesillä, Bredanin "karikolla"

Väittäisin että onneksi!


Olemme käyneet marraskuussa melomassa ja ystävämme oli maanantaina käynyt tekemässä lenkin. Tänään olivat vaan pohjoisen tuulet tehneet tehtävänsä ja Bredan oli jässä. Eipä ollut kajakilla asiaa vesille, jää oli sen verran paksua ettei siitä melalla mennyt läpi. Jäi siis aamupäiväksi suunniteltu lenkkimme tekemättä, siirryimme varasuunnitelmaan: tehdään railo annettuihin koordinaatteihin.


Minä nyt tosin jäin rannalle katselemaan, tällä kädellä kun ei hakatakaan, mutta hauskaa meillä rannalla olevillakin oli, kun naureskelimme toisten työntekoa. Hitaasti, mutta määrätietoisesti, kätköilijät etenivät tapaamispaikalle. 


Seuraava projekti oli saada grilli viritettyä ystävämme tekemälle upealle kelluvalle alustalle. Koko grillialusta oli tehty kierrätysmateriaaleista, joten mikä sen loistavampaa. Grilli kiinnitettiin rautalangalla ja lavan reunoille viritettiin valosarjat. 


Ja sitten olikin aika siirtää grilli vesille. En voi sille mitään, mutta minulle tuli nuoruuden pulkkamäkiretkiämme ikävä. Talvisessa maisemassa on vaan joku taika!


Pidimme pienen glögi ja piparkakkutauon ennen tapaamisen alkua, valmisteluihin ei mennyt ihan melomiselle varattua aikaa. En osaa sanoa olisiko meloessa ollut hauskempaa, ihan uskomattoman hauskaa minulla kuitenkin oli kun seurailin tätä hieman kahjoa projektia ja sen etenemistä.

Uskomatonta kyllä, emme olleet mitenkään ainoat vesille kaipaavat, geokätköilijöitä ilmestyi yllättävän paljon paikalle. 


Lähdin sitten melomaan avokanootilla miittipaikalle, kippari luonnollisesti selkäni takana, siihenhän olen tottunut. Ja edessäni grillilava.


Vaikka kovin pitkälle emme päässeetkään, väittäisin että meillä oli oikein hauskaa, ensimmäistä kertaa elämässäni söin grillimakkaraa jäiden keskellä. 


Hieman kylmettyneenä, mutta hymy korvissa, palasin Bredanille. Arielia oli ikävä, mutta olihan tuollainen avovehjekin mielenkiintoinen kokemus. Grillikin oli vielä lämpimänä, joten maissia grillattiin vielä rannalla. 


Melottua tuli kilometri. Ehkä. Eipä kukaan tuota matkaa mitannut. 

maanantai 30. toukokuuta 2016

Vesillä taas

Ariel siirrettiin vesille jo kolmisen viikkoa sitten, en ole vaan ehtinyt kirjoittaa aiheesta tänne. Tietysti tarinat pitäisi ehtiä kirjoittamaan heti, näin kaksi viikkoa myöhemmin olen ehtinyt unohtamaan aika paljon.

Sen tosin muistan että minulla on ollut ikävä Arielia. Ja lintuja.




Lähdimme kiertämään Svinötä Suinon kanavan kautta. 


Saimme ihan aluksi seuraksemme tukkakoskelon. Aika mahtavan näköistä kun tuollainen tulee ihan nenän eteen. 


Kanadalaisetkin olivat jo vesillä


Kuten silkkiuikutkin


Pesätkin olivat jo täynnä hautovaa porukkaan, joten valokuvattavaa riitti.


Ja koska kausi on vielä alussa joutui Kippari tyytymään siihen että jokainen lokki oli kuvattava. Kyllä se tästä taas tasaantuu kun saadaan kilometrejä mittariin.


Ehdimme jopa ihailemaan merihanhea, pääsin jo suurella ammattitaidollani tunnistamaan lajin, näinhän minä tuollaisen jo viime kesänä. Edelleen se on kaunis!


Mataskärsvikenissä sainkin sitten keskittyä lempimaisemiini samalla kun joutsenet olivat juoksemassa vetten päällä


On tuo mahtavan näköistä kun tuollainen jumbojet nousee ilmaan!


Ja sitten Matasaaren sillan ali, vesi oli onneksi alhaalla, ei tarvinnut hurjan paljon limboamistaitoja. 


Ja sitten taas ihailtiin joutsenia


Herra haahkalla ja tiiralla oli joku neuvottelu kesken


On nuo haahkat kauniita! Katsokaa nyt tätäkin steppailijaa. Ikävä noita herroja tulee kun kohta painuvat taas muualle kalastelemaan ja jättävät rouvat hoitamaan lapsukaisia. 


Vielä ei kuitenkaan ollut aika jättää rouvaa yksin. 


Hengailua rantakallioilla


Käväsimme Varlahdessa ihailemassa lintuja


Vielä nuo pesät on nähtävissä kun kaislat eivät ole kunnolla kasvaneet.


Silkkiuikuilla oli oikein kunnon yhdyskunta


Svinön venesataman ohi...


...nuuskimaan merta


Pitihän tämäkin silta alittaa, kun kerrankin alta pääsi, muutama reipas meni tierummun kautta.


Kovin paljon sitä tilaa ei ollut, mutta kyllä tuosta alta pääsi. 


Ja sitten kohdalle osui taas joutsen, eikä minulla ole aavistustakaan minne olimme menossa...


Vaikka kyhmyjoutsenia onkin todella paljon, ovat ne silti vaan aina yhtä upeita. 


Ilta-auringon laskiessa palasimme Bredanille. Mittarissa oli 12 kilometriä. Ja tänään taas vesille. Saa nähdä kestääkö tuo kyynärpää. Onneksi Kippari pystyy liikuttamaan Arielia ilman minun apuani.