Viikkoa myöhemmin

Tasan viikkoa myöhemmin lähdimme taas vesille. 

Svartholmssundetin kautta lähdimme ihmettelemään miten paljon aaltoja olisi tarjolla. Sää oli aivan loistava, hyvä että nuo loistavasti koulutetut lokit näyttivät missä kiviä voisi mahdollisesti olla.

Normaalisti yritämme suunnata kohti venevajaa, sillä kurssilla kun ei pitäisi osua kiviin, mutta onhan nuo lokit ihan hyvä lisäapu. 

Jatkoimme kohti Miessaarta ja ihailin samalla lokinpoikia, aika isoja nekin jo olivat

Jatkoimme kohti Varsasaarta ja päätimme pitää pienen jaloittelutauon. Vaikka syksyä on jo ilmassa niin kukkivia kasvejakin vielä löytyi. Tämä oli ehkä merisaunio. Tai sitten se on päivänkakkara. Min en noita kasveja tunnista. Kukka joka tapauksessa. 

Jos rannalla vielä oli kesän merkkejä niin löytyi se syksykin. Sieniä! Koivunkatosieni tai joku vastaava lahottaja, osa uskomatonta ekosysteemiämme joka tapauksessa. Poimia en uskaltanut, voihan tuo olla myrkkynääpikkäkin. 

Jatkoimme Rönngrundetin ympäri ja siitä kohti Småholmia. Ja Kippari bongasi sillan jonka alta emme olleet meloneet. Nyt olemme. 

Valkoposket viihdyttivät meitä lentoesityksellä Brändholmin paikkeilla.

 

Jatkoimme kohti Vasikkasaarta, olihan se Varsasaari jo katsottu. Vettä ei sillan kohdalla ollut kovinkaan paljon, mutta Arielhan puskee lähes mistä tahansa läpi, joten siitä mentiin. 

Sorsillekin oli riittävästi vettä.

Pikkuhiljaa lähestyimme Bredania ja saimme ihailla seitsemää kääpiötä, ne olivat kyllä jo kasvaneet aika isoiksi lapsukaisiksi. Niin se kesä vaan lähenee loppuaan. Lapsukaisetkin ovat jo isoja!

Koska Kippari tahtoi mittariin tasalukeman kiersimme vielä hieman Bredania, mittarilukeman piti nimittäin olla ",1" joten menimme vielä ihmettelemään nokikanoja. Ne jaksavat piilotella kaislikossa. Luulisi jo kyllästyttävän tuo piiloleikki.

21.1 mittariin ja kokonaismäärä tasalukemaan.

Elokuun viimeinen

Tässä on aika monta tarinaa jäänyt kertomatta, mutta aloitetaan nyt jostakin.

Elokuun viimeinen päivä käytiin vesillä ihmettelemässä syksyn etenemistä. Sää oli hieman tuulinen, joten Canon jäi kotiin, silloinhan on ihan selvää että saa ihailla lintuja.

Joutsenet ovat jo isoja ja kuten olen aiemmin todennut, poikueet ovat todella suuria tänä vuonna. 7 poikaista uiskentelee yleensä Bredanilla. Koska tältä keikalta ei ole kuvia, lainaan kuvaa seuraavalta keikalta, nuo Bredanin söpöliinit kun ovat niin ihania.

Kiersimme Svinön, Björkholmenin, Kaitvikenissä, Matasaaren ympäri ja Munkholmarnien kautta takaisin Bredanille. 12,2 km siis.

Koulupäivän päätteeksi

Lauantaina sää oli aivan loistava. Kipparin teki mieli vesille. Olin istunut koko päivän luennoilla, joten istuminen ei ihan inspiroinut, mutta ulkoilma tekisi hyvää tunkkaisen luentosalin jälkeen.

Ariel nostettiin vesille ja lähdimme melomaan kohti Kirkkonummea ja Långvikeniä. 

Huomaa että linnustuskausi on alkanut, lintuja ei juurikaan ollut näkyvissä. Sen sijaan sai ihailla kaikenlaisia muovilintusia jotka uiskentelivat kaislikoissa. 

Syksy on jo edennyt pitkälle. Sen näkee kaislikon väreissä ja tuntee tuoksuissa. Meri haisee mädäntyvältä rakkolevältä, selvä syksyn tuoksu. Puissa ja pensaissakin alkaa olla kellertäviä ja jopa punertavia sävyjä. Kaunista ja samalla hieman haikeaa. Luonto selvästi jo kerää voimia seuraavaa kevättä ja uutta elämää varten. 

Kipparilta taisi hieman ajantaju pettää, tai sitten hän vaan nauttii yömelonnasta, aika pimeä oli kun palasimme Bredanille. Mutta kuu oli upea, vaikka ei kiviä nähnyt. Onneksi tiesimme mistä ne löytyy.

20,6 kilometriä tuli melottua. 

Väriloistoa

Olen aurinkoisessa Naantalissa, emmekä päässeet melomaan tiistaina. Onneksi blogi on pahasti vaiheessa, joten voin viihdyttää teitä viikon vanhoilla jutuilla

Sää oli viikko sitten loistava, kuten tavallisesti.

Otimme suunnaksi Rysäkarin, siellä kun emme olleet käyneet aiemmin Kipparin kanssa, niin maisematkin olivat hieman erilaiset. Minä kuitenkin tapani mukaan halusin kuvata lintuja, joten Kippari kierrätti minua lintuhavaintojen mukaan siellä täällä matkalla kohti vanhaa armeijasaarta. Silkkiuikon poikaset olivat jo suhteellisen isoja, pieniä untuvapalloja ei tähän aikaan vuodesta saa ihailla.  

Eivätkä vanhemmatkaan juurikaan välitä pienokaisistaan, touhusivat ihan omiaan 

Kippari bongaili kiviä sillä aikaa kun minä kuvasin, minähän tunnetusti luotan siihen että 5 metriä selkäni takana on yhtä esteetön näkymä siihen mitä Arielin nokan alla mahdollisesti sattuu olemaan. 

Olenkin kertonut että Kippari ei pahemmin välitä merimetsoista, mutta tänä kesänä hän on muutaman kerran kommentoinut ettei niitä ole näkynyt. Nyt sai Kipparikin ihailla niitä. Toivottavasti niitä oli riittävästi, tuossa pieni murto-osa kuvassa. Karkea arvio oli kolmisen sataa merimetsoa yhdellä luodolla.

Äkkiä luoto tyhjeni kun lähestyimme, muutama rohkea lintu jäi tuijottamaan meitä. Olisivat linnut uskoneet ettemme tule liian lähelle, kylttikin kielsi maihinnousun.

Valkopostihanhetkin liittyivät massamuuttohysteriaan, taivas oli hetkellisesti ihan mustana kun linnut liitelivät nokkamme edessä.

Rysäkari oli yllättävän nopeasti edessämme. Saaren omistaja väitti omistavansa vesialueetkin, hän onkin näköjään aikamoinen omistaja. Kiersimme nyt kuitenkin saaren meloen, vaikkakin merivesikin oli yksityisomistuksessa. 

Armeijan jättämät jäljet näkyivät vielä saaressa. 

Saimme hetkellisesti kaverinkin kun kiersimme saarta, lajimääritys jäi tekemättä, sukeltaja oli kuitenkin kyseessä.

Koska aurinko oli jo laskemassa lähdimme Bredanille päin. 

Samalla kun taivas alkoi pikkuhiljaa punertaa, nousi mereltä sumu joka peitti saaret näkyvistä yllättävän nopeasti. 

Montaa minuuttia ei mennyt kun Kytö jo hävisi kokonaan horisontista ja metsäkin peittyi usvaan.

Taivas kuitenkin pysyi näkyvissä ja tarjosi aivan käsittämättömän kauniin väri- ja valoesityksen. Hyvä että ehdin melomaan kun piti ihailla taivasta. Oranssi tuokio

vaihtui violettiin hetkeen.

Ja lopuksi ihailimme vielä joulun punaista, joka ei valitettavasti oikein toistu kuvassa

Viimeinenkin päivänsäde häipyi ja meloimme Bredanille joutsenperheen kanssa.

Näille pikkuisille pitäisi hankkia huomioliivit, ne nimitäin eivät siirry alta pois.

18,8 km näytti mittari kun pääsimme laiturin viereen.

Peilityyntä

Jostakin syystä tämä tarina jäi kesken.

Tiistaina, kaksi viikkoa sitten, oli todella kesäinen päivä ja aivan peilityyntä. 

Bredanilla siis oli taas hurja määrä iloisia melojia, kajakit loppuivat kesken ja kaksikkokin pääsi vesille. Arielille seuraa!

Saatte seurata tätä reissua ihan kuvien avulla, jos inspiraatio iskee, lisäilen tekstiä. 

Kalat hyppelivät hopeisina nuolina salmessa, valitettavasti ei kuvaustaitoni riitä vangitsemaan noita nuolia. Näky on kuitenkin upea kun kymmenet pienet hopeadelfiinit käväisevät auringonpaisteessa vilauttamassa kylkeään.

Peilityynellä näitä vedenalaisia kareja saa oikeasti varoa, tätäkään ei oikeastaan nähnyt.

Välillä horisonttikin katosi näköpiiristä, oikeastaan hieman pelottavaa. 

Onneksi taivaalla liiteli Fenix-lintu, silloin ei mikään voi olla oikein pelottavaa, sanoo Harry Potter fani.

Pentalan nähtävyys oli saanut uuden, kauniin maalipinnan. Korkea aika, edellinen värikerros hilseili jo rumasti!

15,3 km.